Koiruuksien kynsikurssi
*Alennus järjestelmän vaihtumisen vuoksi. Kurssi katsottavissa vuoden loppuun!*
Tällä itsenäisesti suoritettavalla verkkokurssilla opetetaan koira ja omistaja nauttimaan koiran kynsien leikkaamisesta.
Kurssin voit aloittaa ja suorittaa silloin kun sinulle parhaiten sopii ja ihan omaan tahtiisi. Kurssin materiaalit pysyvät käytössäsi.
Kurssin sisältö:
- Nauhoitettuja luentoja, joissa käydään läpi muun muassa mahdollisten ongelmien syitä ja harjoittelun kompastuskiviä.
- Helpot kirjalliset harjoitusohjeet etenemisjärjestyksessä.
- Selkeät videot eri harjoitusvaiheista.
- Kouluttajana olen apunasi, jos koet jonkin vaiheen hankalaksi.
- Tärkeitä vinkkejä ja huomioita, jotta harjoittelu etenee tehokkaasti.
Koiran kynsien leikkaaminen voi olla jännittävää tai epämiellyttävää koiralle useammastakin syystä. Kurssin tavoite on, että säännöllinen kynsien leikkaaminen olisi koirasta ja omistajasta kiva ja odotettu hemmotteluhetki. Liian monelle koiralle tämä arkinen toimenpide on siedettävää, muttei mukavaa tai jopa kerrassaan kamalaa joka kerta.
Olitpa vasta harjoittelemassa koirasi kanssa ensimmäistä kertaa kynsien leikkaamista tai koirasi kynnet leikataan useamman ihmisen voimin eläinlääkärissä tukalissa tunnelmissa ja haluat kynsien leikkaamisen olevan kiva juttu koirallesi – tämä kurssi on sinulle ja koirallesi.
Kynsien leikkaamisen harjoittelu on hyvillä ohjeilla ihan yhtä hauskaa kuin temppujen opettelu ja sellaistahan sen pitäisi ollakin. Miksi se riittäisi, että koira sietää tai kestää kynsien leikkaamisen, kun se voisi riemastua kynsisakset nähdessään? Säännöllinen hoitotoimi, joka jatkuu koko koiran elämän ja vaikuttaa sinun ja koirasi suhteeseen.
Verkkokurssia voit suorittaa älypuhelimella, padilla tai tietokoneella. Tarvitset vain nettiyhteyden. Materiaaleja voit selata ja katsoa niin monta kertaa kuin haluat ja ihan silloin kun haluat. Erityisosaamista tähän ei tarvita; ei tekniikasta eikä koiran kouluttamisestakaan.
Tässä kurssista saamiamme asiakaspalautteita:
“Nyt on ihan pakko antaa palautetta tuosta kynsienleikkuu kurssista. Kiitos ihan tosi paljon, ollut ihana treenata kynsienleikkuuta! <3 Ennen Kepponen pakeni ja nyppi tassujaan pois, nyt kun otetaan sakset esille se hyppää innoissaan sängylle omalle leikkuupaikalleen. Vielä menee rutkasti nameja etenkin etutassujen kanssa, mutta muutama kynsi kerrallaan ja mikä tärkeintä, meillä on hauskaa! ☺“
“Olen ollut kurssiin tosi tyytyväinen, takuulla hintansa arvoinen! Olen saanut koiran kynnet leikattua ensi kerran kuukausiin yksin. Rentona se ei vielä ole, mutta tulee heti viereen makoilemaan kun otan sakset ja namit esille.”
Pidin aiemmin kynsien leikkaamisesta live-kurssin ja sieltä sain muun muassa tällaista palautetta:
“Nyt on leikkailtu Bertan kynsiä kuin vanhat tekijät
Kiitos suuri meidän porukalta – Toivotaan, että jatkossa sujuu yhtä mukavasti.
Nyt kun kaveri ei rimpuile tassun kanssa, niin helpompi nipsaista vain kärkeä hieman pois ja ei ole vaaraa siihen verenvuotoon. Muistin myös hengittää. Ihanaa! Suurkiitos avustasi / kurssistasi!”
Tervetuloa kurssille!